VETOUISTELURETKI

Tutustu kohdekaloihimme vuodenajan mukaisesti. Tule kalaretkelle ja opi vetouistelun salat sekä nauti samalla Saimaan mahtavista maisemista. Toteuta päivä joka on varmasti iki muistoinen. Yhdistele oppaasi kanssa seuraavista aktiviteeteistä sopiva retki.

Kesäisenä päivänä kohteena ovat hauki ja ahven

Kesäpäivien kohdekala on useasti hauki ja ahven, jota Sulkavan vesiltä löytyy runsaasti. Hauki on siimanpäässä kova taistelija, jonka vuoksi sen väsyttäminen ja onnistuneesti veneeseen nappaaminen vaatii kärsivällisyyttä. Ahven on erinomainen ruokakala ja kalastajat arvoittavat suuresti.

Kalastamme niin haukea kuin ahventa pääasiassa vaapuilla. Lämpimän veden aikaan kalat painuvat usein pohjan tuntumaan, joten käytämme kalastuksessa aktiivisesti syvätakiloita.


HUOM! Otamme kylmälaukkuun saakka kalaa juuri sen verran kaloja kun on tarve. Vapautamme ylimääräiset kalat mahdollisimman nopeasti.


Kuhan kalastuksen saloihin

Parasta kuhan kalastuksen aikaa on kesäkuukaudet heinäkuu ja elokuu.  Kuha on tunnetusti aktiivisin hämärän tultua ilta-aikaan, mutta kuha kantojen parannuttua on nykyään hyvä mahdollisuus saada kuhaa myös keskellä päivää.

HUOM! Otamme kylmälaukkuun saakka kalaa juuri sen verran kaloja kun on tarve. Vapautamme ylimääräiset kalat mahdollisimman nopeasti.

Järvitaimen ja järvilohi syksyinen kohdekala

Lohikalojen kalastusaika on Saimaalla syksyisin syyskuun alusta aina jäiden tuloon saakka. Saimaa Dreamsin kabiini mallinen vene lämmityslaitteineen on mukava retkikaveri syksyn koleilla keleillä.

HUOM! Otamme kylmälaukkuun saakka kalaa juuri sen verran kun on tarve. Vapautamme ylimääräiset kalat mahdollisimman nopeasti. Vapautamme kaikki rasvaevälliset ja alamittaiset kalat niin nopeasti kuin se on mahdollista.

Evästauko saaressa ja kalojen käsittely

VETOUISTELUMATKA

KALARETKI 5h 1-2 HENGELLE

Sisältää retkieväät

500€

KALARETKI 5h 3-5 HENGELLE

Sisältää retkieväät

550€

KALARETKI 8h 1-2 HENGELLE

Sisältää retkieväät

700€

KALARETKI 8h 3-5 HENGELLE

Sisältää retkieväät

800€